FindianaJones

Kansallinen vesistrategia

  • Kansallinen vesistrategia

Sveitsissä päämajaa pitävän Nestlén pääjohtaja Peter Brabeck-Letmathe on jo kauan halunnut luoda vedelle markkina-arvon ja poistaa sen ihmisoikeuksien joukosta. Vihdoin myös Suomessa asia on saanut vastakaikua, ja kukapa muu olisi voinut antaa hankkeelle kasvot kuin Björn Wahlroos.

 

Nestlé on kunnostautunut häikäilemättömänä vesirosvona ympäri maailmaa. Esimerkiksi Pakistanissa se on haalinut laajoja pohjavesialueita ja pumpannut niitä tyhjiksi, minkä seurauksena ihmisten kaivot ovat kuivuneet. Sitten Nestlé myy saman veden supermarketeissa ironisesti tuotenimellä Pure Life.

 

Nestlé on ollut vastakkain myös yhdysvaltalaisten kansalaisjärjestöjen kanssa. Yhtiö maksaa säiliöautollisesta puhdasta lähdevettä vajaan kymmenen dollaria maanomistajalle. Kun Nestlé myy saman vesimäärän pullotettuna, niin kassaan kilahtaa 50 000 dollaria. Asukkaiden mielestä heidän talojensa ja maa-alueidensa alla olevat vesivarannot kuuluisivat heille, mutta oikeus oli toista mieltä. Nestlé saa edelleen pumpata vettä ilman että maanomistajat saisivat edes kunnon korvausta.

 

Maailman vesipäivää vietettiin eilen kuivissa tunnelmissa myös Kaliforniassa. On ennustettu, että osavaltion pohjavesivarat riittävät enää vuodeksi eteen päin. Siitä huolimatta Nestlé jatkaa pumppaamistaan 400 miljoonan gallonan vuosivauhdilla.

 

Syyskuussa 2013 EU:n komissio vastaanotti Euroopan laajuisen aloitteen kansalaisten oikeudesta puhtaaseen veteen ja laadukkaaseen vesihuoltoon. Vaikka komissio suhtautui asiaan myönteisesti, niin veden tunnustamista lakiin perustuvaksi perusoikeudeksi ei kuitenkaan vastauksessa luvattu. Komission varapuheenjohtaja Maroš Šefčovič perusteli päätöksiä sillä, että asia kuuluu kansalliseen, alueelliseen ja paikalliseen päätöksentekoon.

 

Suomalainen pohjavesi kuuluu maailman halutuimpien joukkoon. Se sai ensimmäisenä maailmassa elintarviketurvallisuusstandardin, joka takaa veden olevan kuluttajaturvallista ympäri maailman. Onkin siis suorastaan ihme, ettei janoiset, monikansalliset yhtiöt ole jo pumppaamassa pohjavettämme. Lienee kuitenkin varmaa, että suunnitelmia on jo tehty, ja kenties yhtiöt vain odottavat vapaakauppasopimuksien ratifiointia, jonka jälkeen Suomi ei mahdollisesti voi tehdä enää muutoksia lainsäädäntöönsä.

 

Nyt olisikin siis korkea aika toteuttaa kansallinen vesistrategia, joka turvaa sen, ettei Nestlé eikä mikään muukaan yritys pääse käsiksi pohjavesivaroihimme. Yhtä tärkeää olisi kiireen vilkkaan tehdä parannuksia täysin retuperällä olevaan kaivoslainsäädäntöön. Monikansalliset kaivosyhtiöt eivät ole uhka pelkästään siinä mielessä, että nykyinen laki tarjoaa mahdollisuuden ryöstää mineraali- ja kaivannaisvaramme ilmaiseksi. Ne ovat uhka myös vesistöillemme. Yksistään Talvivaaran kaivos on jo turmellut pahoin niin Oulujoen kuin Vuoksen vesistöä. Voimme vain kuvitella, mitä tapahtuu, jos Talvivaaran kaltaisia katastrofeja tulee kymmeniä lisää.

 

Suomi tunnetaan maailmalla tuhansista puhtaista järvistä. Pitäkäämme ne myös puhtaina ja pohjavedet omassa hallinnassamme.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

14Suosittele

14 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (32 kommenttia)

Käyttäjän jukkakuhanen kuva
Jukka Kuhanen

Tämä keskustelunavaus on sellainen, josta todella toivoisi todella kansalaiskeskustelua ja ennen kaikkea sitä, että päättäjät havahtuisivat todellisuuteen. Minulla on kyllä sellainen muistikuva, että pari vuotta sitten sosiaalisessa mediassa oli keskustelua Nestle kasvaneesta kiinnostuksesta Suomen pohjavesivarantoja kohtaan ja jopa pohjavesialueiden hankinnoista.

Vesivarantojen merkitys kasvaa eksponenttiin tulevina vuosina ja vuosikymmeninä. Me ei Suomessa olla vielä havahduttu todellisuuteen. Avauksessakin viitattuun uutisointiin liittyen Kalifornian hupenevista vesivarannoista ohessa uutislinkki, joka toivottavasti karuudessaan hätkähdyttää ja tuo jotain konkreettista käsitystä tähän keskusteluun:

http://upriser.com/posts/california-will-run-out-o...

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Kun Metsähallitus myy maitaan oli kauppakirjassa myyjän pidätettävä itselleen pohjaveden omistusoikeus,metsästysoikeudenkin voi pidättää. Eu taitaa myös himoita pohjavesiämme.

Käyttäjän TimoKalliokoski kuva
Timo Kalliokoski

Olipas tiukka ja tiivis kirjoitus, josta asian ydin käy hienosti selville. Hyvin perehdytty.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Kun kyseessä on Nestlén tapainen ylikansallinen jätti, voisi tietysti toivoa, että EU:n komissio ei panisi päätä pensaaseen. Turhia odottelematta: kansallinen vesistrategia on tärkeä asia.

Tämänvuotisen Tukholman vesipalkinnon sai "Intian vesimies" Rajendra Singh:

http://us1.campaign-archive1.com/?u=1670ed7dfacd0b...

Tuon SIWI:n jakaman palkinnon perustajissa on muuten kaikenlaisia korporaatioita. Ainakin nimellisesti esimerkiksi Bacardi, DuPont ja Kemira tukevat kestävää kehitystä vesitaloudessa. Yksi on joukosta poissa: Nestléä siellä ei näy.

Käyttäjän FindianaJones kuva
Juha Hämäläinen

Jep, se kyllä kirjaimellisesti vesittäisi palkinnon, mikäli listalla olisi Nestle.

Hienoa, että palkinto tulee tänne Intiaan, jossa parhaillaan itsekin olen. Kerron nyt hieman ohi aiheen, että olen intialaisen vaimoni kanssa hankkimassa uutta tonttia. Meillä ei ole tarkoituskaan rakentaa tontille kaivoa, vaan keräämme veden kallionrinteeltä tihkuvista pisaroista, samaan tapaan kuin naapurin yksin elävä baba tekee. Sen jos suomalainen terveysviranomainen näkisi, niin varmaan pyörtyisi, mutta tosiasiassa vesi on puhdasta ja varmasti hyvin mineraalipitoista. Peseytyä voi sitten meressä, sillä tontti sijaitsee Arabianmeren rannalla.

Käyttäjän JaakkoJuhaniOjaniemi kuva
Jaakko Ojaniemi

Erittäin tärkeä asia. Nestle on saanut maailmalla todella pahaa jälkeä aikaan ja asia koskee ensimmäisenä köyhimpiin ihmisiin.

Kirjoitin samasta aiheesta vajaa pari vuotta sitten.

http://jaakkojuhaniojaniemi.puheenvuoro.uusisuomi....

Nestle edustaa pahinta kasvotonta, isänmaatonta kapitalismia, joka ei kaihda mitään keinoja rikastuttaakseen omistajiaan.

Käyttäjän MauriNygard kuva
Mauri Nygård

Talvella 2011 Suomen eduskunta Mauri Pekkarisen johdolla oli innoissaan vesibisneksestä. Vesilainsäädäntöä uusittiin. Sattui siihen eduskuntatalon eteen pitkäaikainen asuntovaunussa oleskelijoiden mielenosoitus. En tiedä, mikä oli alunperin miekkarin tarkoitus, mutta vesilaki antoi sitten todellisen asian. Sain käsityksen, että miekkarilla, jossa Marko Sihvonen kunnostautui, oli kuitenkin jotain vaikutusta lakitekstimme muotoiluun ja ehkä muutenkin poliitikkojemme intoon.

Pikäkestoisella miekkarilla oli sitten se seuraus, että puhemies Sauli Niinistö lähetti puoluetoverilleen Helsingin kaupunginjohtaja Pajuselle kirjeen, jossa toivoi, että eduskunta voisi vuokrata talon edessä olevan kaupungin omistaman maa-alueen, jolloin eduskunta saisi paremmat mahdollisuudet hallinnoida eduskuntatalon edustaa. Tärkeimpänä asiana siinä viitattiin eduskuntatalon remonttiin vuokraamisen syynä.

Sitten sattui itsenäisyyspäivän miekkarin edellä, että eduskunnan turvallisuusyksikkö epäsi IPUn piirin/Vaskela nimissä haetun mielenosoitusluvan eduskuntatalon edessä viitaten juuri siihen, että sananvalta on nyt heillä maan vuokraamisen johdosta.

Maanvuokraus tuolloin oli kuitenkin valetta, sananvallan vaikutus myös. Osallistuin IPUn varapuheenjohtajana kiivaaseen nettikirjeenvaihtoon, johon tulivat mukaan myös korkean tason poliisipäättäjät. Poliisin tehtävähän on suojella mielenosoituksia. Lopputulos oli, että eduskunnan oli myönnyttävä. Lopullinen lupa taisi tulla pari tuntia ennen H-hetkeä päivällä, ja miekkari oli jo päätetty siirtää Kiasman aukiolle. Vaskela kävi pitämässä oman puheenvuoronsa ilmoittamansa aikataulun mukaisesti ja minäkin Kiasman tilaisuuden päätyttyä. Portailla oli nyt 20 cm lunta mielenosoitusalueella. Ylempää lunta oli poistettu. Sinne kuitenkin nappaskengillä luvan edestä portaille kapusin. Yleisöä tosin ei ollut, eikähän eduskunnassa muutenkaan ole itsenäisyyspäivinä ketään.

Turvallisuusuhka näistä pienistä päiväsaikaan järjestetyistä miekkareista on muutenkin täysin aiheeton. Sitä todistaa sekin, että mediamme on jättänyt nämä asialliset puhetilaisuudet täysin huomiotta parinkymmenen vuoden ajan. Viime vuosi oli poikkeus, jolloin Ylen ruotsinkielisen puolen tv-kamera oli paikalla ja Antti Pesosta lyhyesti haastateltiin. Silloin ilmassa oli kai vääriä huhuja, että mielenosoituksessa voisi tapahtua jotain. Asiamme välittämistähän media kaihtaa. No tuolloin viime syksynä minullekin soitti Ylen radio Puheen tuottaja ja esitti haastattelua juuri ennen mielenosoitusta. Ilahduin suuresti ja sanoin, että koskaan ennen valtamedia ei olekaan ollut näistä kiinnostunut. Tuottaja tuotui ja sanoi: "valehtelet, loukkaat minuakin, sillä minäkin olen toimittaja". Ja jatkoi sitten, että kun olet noin aggressiivinen, niin eipä sitten haastatellakaan.

No maanvuokrausasiaa käsiteltiin Helsingin kaupungin lautakunnassa. Alunperin siellä muutama pani vastaan. Kävihän ilmi, että eduskuntatalon remontin tarvitsemasta maa-alueen vuokraamisesta oli jo sovittu alemmalla tasolla, eikä edustan vuokraamiseen ollut tarvetta. Se ei kuulunut sovittuun alueeseen.

Seurasi pitkä hallinnollis-oikeudellinen prosessi, jossa hoidin IPUn tekstit. Kävi ilmi semmoistakin, että Saulin Pajuselle lähettämä kirje oli maannut Pajusen pöytälaatikossa jos kuinka pitkään, kunnes se oli sitten arkistoitu saapuneeksi. Jostain syystä päivämäärämerkinnät kirjeessä olivat sattuneet menemään arkistoitaessa päällekkäin, joten ajankohdat eivät helposti näkyneet. No lopulta maa-alue vuokrattiin ja IPU teki kaupungin päätöksestä valituksen hallinto-oikeuteen ja taisipa se käydä korkeimmassakin. Kuten arvata saattaa, niin vääryys voitti, vaikka vuokraamisen syys oli selkeästi näytetty vääräksi, ja samalla oli osoitettu, että Saulilla oli motiivinaan vain halu päästä kontrolloimaan mielenosoituksia.

Hallinto-oikeushan on poliittinen oikeusistuin. On ollut sitä jo kauan, alusta asti luulisin. Korkein hallinto-oikeus salli esimerkiksi sen, että Oulun kaupunki sai neljä vuotta sitten jättää IPUn yhden julistepaikan varaan, kun muille puolueille annettiin noin 40 telineessä kaksi julistepaikkaa.

Vesiasioista kerrotaan Riikka Söyringin toimesta parin viikon sisällä painosta tulevassa kirjassa "Näin Suomea viedään". Olen ollut tuon kirjan toimittaja ja toinen kirjassa olevan NATO-sopimuksen kääntäjä. Keijo Korhosellakin on muuten kirjassa puheenvuoronsa, ja kirjaa saa edullisesti.

Käyttäjän FindianaJones kuva
Juha Hämäläinen

Kiitos, Mauri, asiaa valottavasta kommentistasi. Pahus, että se Riikan kirja tulee ulos vasta niin myöhään. Se olisi ollut varmastikin hyvää lukemista ennen vaaleja.

Käyttäjän riikkasoyring kuva
Riikka Söyring

"Kuulinko" nimeäni mainittavan? :D

Kansallisen vesistrategian tarpeesta oli puhetta jo 2010, myös joidenkin kansanedustajien kanssa. Nyt sen voisi laatia Islannin tyyliin kansalaisten voimin ja lähteä sitten ajamaan asiaa väellä ja voimalla.

Eu:n neuvottelemat hiipivät kuolemat aka vapaakauppasopimukset tuovat tarpeen kiirehtiä kansallisen vesistrategian laatimisessa.

Käyttäjän MauriNygard kuva
Mauri Nygård Vastaus kommenttiin #25

Aivan, Riikka. Vuosi oli 2010 eikä 2011. Olen korjannut virheeni viime yönä myöhemmässä keskustelun kommentissa.

Käyttäjän MikaPietil kuva
Mika Pietilä

Eikös ikioma Isä Aurinkoisemme, Jorma The Ollila hehkuttanut vähän aikaa takaperin, kuinka vedestä tulee Suomen uusi Nokia? Muistan jonkun kadunmiehen kehuneenkin tätä älynväläystä, joka tuo öljysheikit seteleineen meille vettä lastaamaan. Muistutin tätä kommentoijaa siitä, että meille jäisi vain pikkurahoja koijareitten taskuihin, ja tuhotut vesivarat. Näinhän systeemi toimii. Näyttää kuitenkin vahvasti siltä, että kaivosbuumi ehtii pilata vetemme ennenkuin ranskalaiset tai sveitsiläiset ehtivät sen varastaa. Vastuullisia poliitikkojahan näitten asioitten ratkomiseen ei löydy, sillä lasitalossa (Eduskuntatalo) ei kiviä heitellä. Kun kaikki syövät samasta kupista, ei kukaan uskalla kusta muroihin. Sitä kutsutaan nimellä konsensus ja edustuksellinen demokratia. Tai sen suomalainen sovellus.

Käyttäjän MauriNygard kuva
Mauri Nygård

Mitä kaivostoimintaan tulee, niin pidän sitä sivilisaatiomme kannalta täydellisesti välttämättömänä pahana. Sitten on eri asia, miten sitä louhitaan, kenen pussiin ja pitääkö louhia kaikkialla.

Suomessa ulkomaisten kaivosomistus oli ainakin käytännössä kielletty 90-luvulle saakka. Jo 80-luvun lopulla omaa malminetsintäämme ryhdyttiin kuitenkin ajamaan alas. Ensin sen lopetti Rautaruukki, sitten Outokumpu ja lopulta GTK:kin vähensi rajusti. Valtiolla oli myös malminetsintämomenttia budjetissaan ulkopuolisen etsinnän tukemiseen. Vedin grafiittiprojektia maakunnan kehittämiseen liittyen. Lähinnä etsimme ns. suomugrafiittia, mutta kyllä minulle kelpaisi kotimainenkin kivihiili ulkomaisen korvikkeena. No kohtalaisen työn jälkeen tarkoitus oli saada kairausvaroja valtiolta ja kuljin ministeriössä. Sieltä tuli vesiperä. Etsintämomentti oli kuivatettu lähes olemattomiin ja vissiin lopetettiin sitten kokonaan.

Samaan aikaan vähennettiin myös geologien koulutusta. Eihän niitä tarvittu, kun ei etsittykään. Oulussa järjestettiinkin vuoden mittainen uudelleenkoulutus uusille geologeille ATK-asiantuntijoiksi. Taisi geologien koulutus siellä suorastaan loppua, tai meni säästöliekille.

Tällä kaikella tehtiin tietenkin tilaa ulkomaisille kaivosyhtiöille tulla Suomea omistamaan. Annoimme siis luvan, aikaisemman perusteellisen tiedon malmiesiintymistämme ja toivotimme muutenkin tervetulleiksi ilman muualla normaalia verotusta.

Täytyy kai täsä jokin järki olla, mutta missä? Samallahan olemme lahjoittaneet kiihkeästi varsinaista valtion omaisuutta länteen, ja teemme sitä edelleen. Sinnehän Talvivaarakin sijoittajille junailtiin. Riittääkö syyksi kaikkien eduskuntapuolueiden hyväksymään toimintaan se, että saamme menestyvää valtion omaisuutta yksityistetyksi? Vai onko taustalla niin sairas russofobia, että sitten ryssän hyökätessä Länsi tulee meitä puolustamaan, kun se omistaa täällä kaiken omistamisen arvoisen? Sote-projektikinhan alkoi ja kaatui yksityistämishaluun. Kun lopulta valta kuitenkin olisi jäänyt sairaanhoitopiireille ja kunnille, niin kokoomus ja kepun Sipilä panivat pelin seis, sillä tällä mallilla yksityistämisen edellytykset eivät olisi parantuneet.

Käyttäjän FindianaJones kuva
Juha Hämäläinen

"Täytyy kai täsä jokin järki olla, mutta missä?" Aivan niin, tuota samaa olen kysellyt monta kertaa itseltäni ja muilta, mutta kukaan ei tunnu osaavan antaa järkiperäistä vastausta.

Laitoin muutama viikko sitten vireille aloitteen louhintaverosta. Kaikkihan tosin tietävät kuinka niille kansalaialoitteille on käynyt - parin vuoden aikana yksi on mennyt käsittelyyn asti, ja se oli aloite tasa-arvoisesta avioliittolaista. No, jos joku kuitenkin jaksaa uskoa, että seuraava eduskunta olisi tässä suhteessa demokraattisempi, niin tästä sen voi allekirjoittaa.

http://kaivosvero.fi/

Käyttäjän MauriNygard kuva
Mauri Nygård

Hienoa. pitää levitellä tietoa. Tietenkin meillä ehdokkailla on nyt kiireitä.

Ja teillä näkyy olevan jo lapsikin siellä Intiassa!

Siinä pamfletissa meitä on neljä kirjoittajaa Keijo Korhonen tunnetuimpana. Alunperin kirja läksi NATOn MOU-sopimuksen suomentamisesta, mutta halusin siihen myös näistä EU:n parhaillaan neuvottelemista sopimuksista, ja niistä oli paras kirjoittaja Riikka. MOU-sopimuksia kirjassa on kolme kpl. Meidän suomentama, alkuperäinen englanniksi ja Ruotsin MOU ruotsiksi, kansalaisjärjestön ruotsintama Ruotsista. Ja kirjan nimi on Näin Suomea viedään. Tarkoitus myydä kympillä ynnä postitus. Ajatukseni myös oli, että jos jokainen ehdokas ottaa myytäväkseen vaikka vain 10 kirjaa, niin siitä tulisi jo voittoakin siinä mielessä, että kaikki työ on tehty talkoilla. Kirja on myöhässä ja osin ainakin minusta riippumattomista syistä. Tietenkin joittenkin tekstien viipyily on antanut samalla mahdollisuuden tarkistella muitten tekstejä. Useinhan pamflettiin kirjoitetaan ilman oikolukuakin. Laatu on siis noussut, mutta alkuperäinen idea kärsinyt. Ehdokashan voi myydä ja levittää kirjaa sitten eteenpäin millä hinnalla haluaa.

Käyttäjän jlinjama kuva
Jussi Linjama

Juomavettä voidaan valmistaa tislaamalla aurinkoenergialla tyhjiöputkikeräimillä siten, että vaadittava energia on alle 0.1 kWh/litra (teoreettinen arvo 0.1 MJ/kg).

Jopa silloin, kun käytetään täysin avointa järjestelmää ja hukkalämpö heitetään harakoille, selvitään n 0.7 kWh/kg energialla.

Kovin paljon tuota enempää ei siis kannata vesipullosta Nestlelle tai kenellekään muullekaan maksaa.

Dragofix -

Toivottavasti äänestäjät ottavat tämän huomioon ettei sellaiset tyypit pääse eduskuntaan, jotku myisivät vaikka oman mummonsa monikansallisille yhtiöille. Muistakaa myös käydä avoimella vaalikoneella peukuttamassa tärkeää asiaa ylöspäin.

https://www.avoinvaalikone.fi/eduskuntavaalit-2015...

Käyttäjän FindianaJones kuva
Juha Hämäläinen

Tuo avoin vaalikone on täysin älytön juttu. Juuri eilen sain sieltä viestin: "Olet vastannut 130 kysymykseen. Vaalikoneessa on kaikkiaan 399 kysymystä".

Noihin 130 kysymykseen käytin 7h aikaa, kunnes kyllästyin vastaamaan. Lisäksi muita vaalikoneita on ollut tarjolla vähintäänkin 30. Priorisoin siten, että täytin niistä mielestäni tärkeimmät, ja keskityin enemmän "oikeisiin asioihin", kuten esim. tuon kaivosveroaloitteen ja sen kampanjasivun tekemiseen.

Dragofix -

Ei niihin kaikkiin tarvitse vastata, varsinkaan niihin, mitkä on alle 0 peukuissa. Itsekin vastasin vain mielestäni tärkeimpiin. Olen myös käynyt kaikki vaalikoneet läpi eikä niistä nyt kannata tehdä kuin yle, hs, avoin vaalikone ja vaalikone2015. Muut ovat aika turhia kopioita jossa pohja on sama ja kysymysten asettelu on määritelty vastaamaan omaa lehmää ojassa.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Blogistin profiilissa mainitaan sekä Varsinais-Suomen että Pirkanmaan vaalipiiri. Oletan, että tämä Intian ja Salon Hämäläinen on kuitenkin eri henkilö kuin Kreikan ja Forssan Hämis?

Käyttäjän FindianaJones kuva
Juha Hämäläinen

Ei siellä Pirkanmaata mainita. Kaimani on tosiaan ns. "Kreikan Hämis".

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Kyllä siellä mainitaan. Ilmeisesti ylläpito ei erota teitä toisistanne. Yritä korjata asia. Nyt nimittäin varsinaissuomalaiset äänestäjät eivät löydä blogiasi oman piirinsä listalta.

Käyttäjän FindianaJones kuva
Juha Hämäläinen Vastaus kommenttiin #18

Kappas, nyt huomasin, kun katsoin suurennuslasilla. Sinne on tosiaan jostain ilmestynyt Pirkanmaa. Täytyypä tutkia. Ja kiitos, kun kerroit.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela Vastaus kommenttiin #18

Nyt näyttää asia olevan kunnossa. Itse äänestän Pirkanmaalla, enkä haluaisi sinulle tarkoitettujen äänien lipsahtavan Kreikan Hämikselle :-)

Jarno Käpylä

"Onkin siis suorastaan ihme, ettei janoiset, monikansalliset yhtiöt ole jo pumppaamassa pohjavettämme."

Ei se mikään ihme ole etteivät ole pumppaamassa vesiämme vaan erään Suomalaisen taistelun tulos ettei nämä monikansalliset yritysket ainakaan vielä ole vieneet meidän pohjavesiä.

https://www.youtube.com/watch?v=WZTgiAnTj5U

Käyttäjän MauriNygard kuva
Mauri Nygård

Aivan, ja kiitos Jarno, kun pistit tuohon linkin Markon mielenosoitukseen. Se paljasti, että muistin kommentissa 6 vuoden väärin. Marko oli siis Eduskuntatalolla jo vuonna 2010. Se tuo aika kuluu niin nopsaan.

Sauli Harju

Aivan saatanan törkeetä. Irti EU:sta niin tuommoset hankkeet loppuu välittömästi.

Käyttäjän riikkasoyring kuva
Riikka Söyring
Käyttäjän FindianaJones kuva
Juha Hämäläinen

Liitänpä nyt vielä TS-artikkelin (12.3.) jossa saatiin vihdoin kotimaiset kasvot tälle vesikeskustelulle. Otsikko kuuluu: "Wahlroos yksityistäisi veden ja neuvoo lapsenteossa".

http://www.taloussanomat.fi/ihmiset/2015/03/12/wah...

Käyttäjän MauriNygard kuva
Mauri Nygård

Vuonna 2010 erityisesti Mauri Pekkarinen oli vesibisneksestä innostunut. Poliitikoilla oli joku seminaarikin. Saattoi Maurin suku/perhe sitten vaihtaa vedestä tuuleen.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Isoisäni isä oli häädettyjä Laukon torppareita ja arvosti suuresti Arvid Järnefeltin pamflettia Maa kuuluu kaikille. Kunhan vesi on yksityistetty, Wahlroosille tulee varmaan mieleen ilma.

Käyttäjän FindianaJones kuva
Juha Hämäläinen

Mietin myös, että veden jälkeen tulee varmaan happi, kunnes tajusin, että sehän menee jo siinä samalla. Nimittäin veden kemiallinen kaava on H2O.

Toimituksen poiminnat