*

FindianaJones

Puolustusvero?

  • Puolustusvero?

Toissapäivän Hesari otsikoi Sipilän etsivän rahaa armeijan hävittäjähankintoihin. No, se on selväkin, ettei peltipoliisien tuotto riitä tähän häkkyrään. Niinpä esillä on kuulemma ollut puolustusvero Suomen satavuotisen itsenäisyyden nimissä.

Mikäli kansa verollepannaan, niin siitä on tulossa ikuisuusvero. Nimittäin vaikka hävittäjien hankintahinta on jumalattoman suuri summa, niin siltikin se on murto-osa niiden elinkaarikustannuksiin nähden. Niistä HS:n toimittaja ei uskaltanut piirrellä numeroita, mutta muut ovat piirrelleet. Esimerkiksi Savon Sanomat vertasi summia norjalaisten tekemään kauppaan. 

”Jos F-35-hävittäjiä tilattaisiin Suomeen 64, norjalaisten hinnoin kauppasumma olisi 9,35 miljardia. Elinkaarikustannukset nousisivat norjalaisten hinnoin yli 35 miljardiin euroon.” 

Savon Sanomat unohtaa kuitenkin riskianalyysin. F-35-monitoimihävittäjän kehitystä voi miltei verrata Olkiluoto kolmoseen, ja jopa Pentagon on myöntänyt koneissa olevan puutteita. Myös Yhdysvaltain senaatin puolustusvaliokuntaa johtava John McCain kauhisteli Pentagonin virkamiehille, että F-35-hävittäjän kehitysohjelma on ollut skandaali ja tragedia Yhdysvalloille. 

Muun muassa näistä syistä johtuen Kanada laittoikin oman tilauksensa jäihin. Tästä johtuen voi tietenkin olettaa, että esimerkiksi Suomeen kohdistuva lobbaus käy entistä kiihkeämpänä. 

Viime kesänä MOT paneutui kanadalaisten keissiin, jota voi hyvinkin verrata suomalaiseen ainakin koneiden lukumäärän osalta. Kanadalaisten oli tarkoitus hankkia 65 monitoimihävittäjää eli yksi enemmän, mitä Suomeen on kaavailtu. Kanadan hankkeen pani kuitenkin jäihin juuri elinkaarikustannuksiin liittyvä suuri epätietoisuus. 

”Brittiläisen Kolumbian yliopiston kansainvälisen politiikan ja oikeustieteen professori Michael Byers on tunnettu puolustuspolitiikan arvostelija Kanadassa. Hän laski omat arviot elinkaarikustannuksista 30 vuodelle. Byers lisäsi aikaisempiin laskelmiin maltillisen ja vakavan riskin skenaariot.”

Ja arvatkaapa, mikä oli elinkaarikustannus vakavan riskin osuessa kohdalle?

85 miljardia euroa!

 

MOT:n artikkeli: http://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/05/23/f-35-havittajien-venyva-hintahai...

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (9 kommenttia)

Käyttäjän JanisPetrus kuva
Juha Hämäläinen

Ei ole eka kerta!

"Vuonna 1939 juuri talvisodan kynnyksellä, 20. lokakuuta, julkaistiin Helsingin Sanomissa ja Uudessa Suomessa kirjoitus, jossa ehdotettiin että suomalaiset kävisivät vaihtamassa kultaiset sormuksensa rautasormuksiin jotta Suomi saisi hankittua sotavarusteita."

EDIT: "Sormuksia saatiin kerätyksi noin 315 000 kappaletta ja sen lisäksi 19 100 muuta kultaesinettä[1]. Puolustusministeriö saikin kerättyä yhteensä yli 1 750 kiloa kultaa. Sillä kultamäärällä olisi saanut hankituksi jopa 30 hävittäjäkonetta."

https://fi.wikipedia.org/wiki/Rautasormus

Minkä sodan kynnyksellä nyt ollaan jää nähtäväksi.......

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Hornetit maksoivat yhteensä aikoinaan vajaat neljä miljardia euroa ja niitä oli suurin piirtein saman verran.

Eikä silloinkaan mitään lisäveroja tehty.

Käyttäjän JanisPetrus kuva
Juha Hämäläinen

Ja ainut syy miksi ei ostettu itänaapurin Migejä oli Elisabeth, joka halunnut tulla muistetuksi MIG-Rehninä.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Ehkäpä tuo silloin Neuvostoliiton hajoamisvaiheessa ei kuitenkaan ollut aivan ainoa syy ... ;)

Käyttäjän JanisPetrus kuva
Juha Hämäläinen Vastaus kommenttiin #4

Gekados-raportti kertoo kyllä M i* G- Rehnin olevan syynä (Hämiö)

* Huom! Leppäkerttujen viilajille

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

Kirjoitetaan MiG, suunnittelutoimiston nimi on Mikojan ja Gurevitsh.

Käyttäjän JanisPetrus kuva
Juha Hämäläinen Vastaus kommenttiin #5

Koska Pekka näki viimeksi leppäkertun ?

EDIT: korjattu kirjootus vihreä, jotta leppäkertut saa rauhansa (Hämiö)

Käyttäjän FindianaJones kuva
Juha Hämäläinen

Ehdin nyt vasta vilkaista kommentteja, mutta täällähän on näköjään kaima hoitanut homman puolestani.

Joo, tosiaankin Ellu teki temput. Aika hupaisaa tekstiä hänen muistelmakirjassaan.

”Se oli vaan, että nyt ei mitään eikä ketään kuulla. Minusta se oli valtavan rumasti tehty heitä kohti, mutta itsehän sitä olin tekemässä. Tiedostin kyllä sen, että tällaista ei päätöksenteko saa demokratiassa olla. Suurimmalle osalle ministereistä tämä tuli aivan yllätyksenä. Ministereille ei ollut annettu mahdollisuutta hankkia lisätietoa, joka oli erittäin ruma temppu. Niin jouduttiin tekemään, jotta tämä saatiin läpi.”

Käyttäjän FindianaJones kuva
Juha Hämäläinen

Tässä vielä otteita Pentagonin raportista, jossa kerrotaan itse tuotteesta.

"Lentäminen koneilla on lisäksi vaarallista. Kuoleman todennäköisyys heittoistuinta käytettäessä on 60–75-kiloisilla lentäjillä 23 prosenttia ja niskan venähdys sata prosenttia. Silti kehitystyö on mennyt turvallisuuden edelle."

http://www.tekniikkatalous.fi/innovaatiot/karmiva-...

Toimituksen poiminnat