*

FindianaJones

Kaikki blogit puheenaiheesta Donald Trump ja Media

Trumpin verouudistus

Katselen juuri trumpin puhetta cnn:ltä liittyen uuteen verosuunnitelmaan. Mielenkiinnolla odotan kuinka tämä uutisoidaan suomessa. Ajatuksia puheesta tai tulevasta uutisoinnista?

Ainut luotettava tietolähde

Alan kohta uskoa, että ainut luotettava tietolähde on Donald Trumpin twitter-tili. Aamun uutisissa laatumedia elämöi kuin apinalauma, kun Donald Trump esitti yksinkertaisen kantansa Charlottesvillen tapahtumia sanomalla:

"Vika on molemmissa osapuolissa."

Tapahtumaa dokumentoineet videot kertovat yksiselitteisesti, että molemmat osapuolet osallistuivat käsikähmään. Alla olevassa linkissä toistuu mielestäni se vanha Ruotsissa ilmaistu totuus.

Punainen terrori on itsepuolustusta!

Median hämärät puuhat - Media's monkey business, Finnish-English

Donald Trump alkuperäisistä juuristaan on vanha, melko kova skotlantilainen taistelija, mutta hänen sydämensä on iso ja käyttäytyy aidosti, hän on sekä pehmeä että luja, myös kaikki sen välissä. Hän on tehnyt enemmän kuin antanut pelkästään ankaran järkytyksen demokraattiselle puolueelle, mutta myös heidän taustalla olevalle NWO:n "varjohallitukselle", jolla oli suunnitelmia Clintonille ja Obamalle. Siksi nyt kaikki Rothschildin jne. omistamat mediat taistelevat Donald'ia vastaan jatkuvasti vihamielisellä puheella.

TV-uutiset, tautofoniaa

Media, TV-uutiset jälleen totesi Trumpin suosion olevan alamaissa.  Mutta, Trump ei lannistu.  Hän tietää minun kannattavan häntä.

Trump on maailman kansalainen (internationalisti) ja tietää pienenkin maan kansalaisen mielipiteellä olevan merkitystä.  Eihän tässä muuten hänestä kirjoiteltaisi.

Leiriydytään me trumpetistit Senaatintorille.  Ainakin näin kesäksi.

USA:n presidentti Trump ja valemedia

Koska minulta ovat jääneet suorittamatta nettidiagnosoinniin syventävät opinnot, en ala arvioimaan USA:n nykyisen presidentin mielenterveyttä. Siihenhän näyttääkin löytyneen osaavia ihmisiä ihan riittävästi. Kaikesta huolimatta USA:n presidentti Trump kaipaa tulkintaa, olkoonpa vaikka sitten näin ruohonjuuritasolta. Tulkinnan tarve tulee halusta jäsentää maailmaa, ehkä jopa kokea se turvalliseksi elää.

YLE vaikenee Trump-tiimiin kohdistuneesta vakoilusta – miksi?

FBI-johtaja James Comey ja NSA-johtaja Mike Rogers joutuvat uudestaan kongressin kuultavaksi. Kuuleminen tapahtunee suljettujen ovien takana. Uuden kuulemisen syynä on Donald Trumpin kampanjan Venäjä-yhteyksien tutkinta sekä salaisten tiedustelutietojen ja henkilöiden nimien vuotaminen julkisuuteen. Taustalla on Trumpin vallansiirtotiimiin kohdistuneiden yllättävien vakoilutietojen paljastuminen.

Miksi media huutaa liki hysteerisenä Venäjästä?

                Amerikkalainen perinteellinen siipeensä saanut media huutaa otsikot punaisena Venäjän vaarasta – kätkien sen luuloepäilyynsä, jossa venäläiset olisivat rahoittaneet Yhdysvaltain uusimman presidentin Donald J.

Trump ja Fox vastaan totuus ja Ruotsi

Viimeisen vuorokauden aikana Yhdysvaltain hallitus ja Fox News ovat jälleen rikkoneet valehtelemisen ja vapaan tiedonvälityksen vastustamisen ennätyksiä.

Pahimmista törkeyksistä Suomen kohtelias valtamedia ei ole juuri maininnutkaan, mutta maailmalla puhutaan.

Suomen uutisistakin on sentään jo kuultu, että Trump haluaisi kieltää nimeltä mainitsemattomien lähteiden käytön. Koomisinta on, että tämä tapahtui samana päivänä, jolloin Valkoinen talo piti tavanomaisen off the record -taustoitustilaisuuden.

Kaatuuko CNN vuotoihin?

Wikileaks tyyliset julkaisut saivat tänään jatkoa. Project Veritas julkaisi yli 100 tuntia ääniraitaa keskusteluista CNN:n kulisseissa. Vuodot ovat vuodelta 2009. Aikaisemmin Project Veritas onnistui soluttautumisen kautta paljastaan ryhmän, joka suunnitteli sabotaaseja ja väkivaltaisuuksia virkaanastujaisiin. 

 

Kävelikö CNN suoraan ansaan, kun lähti sotaan Trump:n kanssa fake news teemalla?

www.cnnleaks.com


 

Milloin totuudesta tuli valhe

Trump piti 18.2.2017 lauantaina puheen joka koski maahanmuuttajia ja Ruotsia, faktat hän oli saanut, edellisiltana Fox Newsiltä jotka koskivat kyseistä aihetta. Suurelta osin suvaitsevaisto sekä mediakenttä otti Trumpin lausunnon tyrmistyneinä vastaan. Euroopan lehdistöstä valtaosa syytti Trumpia valehtelusta sekä rummutti yhteistuumin, että Ruotsissa on kaikki hyvin. Ruotsin entinen pääministerikin Carl Bildtkin antoi viestissään ymmärtää, että Trump on väittänyt terrori iskun tapahtuneen Ruotsissa sekä totesi, että mitäköhän Trump on poltellut.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä